sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jouluväsymys





Täällä on pakkasta. Se laski yöllä viiteentoista asteeseen ja tuntui tosi kylmältä. Olin eilen naapurissa synttäreillä ja kotiuduin vasta puoli kolmen aikaan yöllä.  Laitoin kellon kuitenkin soimaan jo kuudelta, koska halusin vielä hevosten aamuheinät pakkasen takia jo aikaisin. Ja päivällä uudestaan ylimääräinen kierros. Ja lenkki koirien kanssa. No huomenna pitäisi taas vähän lauhtua.

Tämä päivä on mennyt muuten haahuillessa ja olen ihmetellyt, mihin se jouluvire on kadonnut. Ei jaksaisi tehdä mitään, mutta muistutan itseäni siitä, että muutaman tunnin yöunilla saattaa olla osuutta asiaan :). Omat pienet jouluvalot on kuitenkin nyt sytytetty. 

Aamulla pitäisi lähteä sapen ultraääneen. Puolitoista tuntia autolla yhteen suuntaan. Pitää mennä vuorten yli, joten saattaa mennä kaksikin tuntia suuntaansa näin talvella. Jos joku rekka on juuttunut mäkeen (sattuu usein), niin en pääse ollenkaan perille vielä huomenna ja pitää tilata uusi aika. Bussillakin pääsisi, mutta silloin menee kolme tuntia suuntaansa tai enemmänkin. Että näin täällä öljymaassa. Tai näin täällä maalla. Sama kai se on Suomessakin maaseudulla. Kun seuraavan kerran noidutte 15 minuuttia myöhässä olevaa lääkäriä, niin muistakaa, että kaikki on suhteellista :). Itse vähän ikävöin tässä tilanteessa entistä kaupunkielämää Suomessa… 

Hyvää kolmatta adventtia… joulu kolkuttaa jo ovella :)

ps. kävin viemässä hevosille ilta heinät ja hups vaan, lämpötila on noussut kymmenestä pakkasasteesta plussan puolelle. Vajaassa kahdessa tunnissa.

8 kommenttia:

  1. Melkoinen matka sulla lääkäriin! Pidän peukkuja, ettei ole rekkaa tiellä jumissa. Olisipa täälläkin pakkasta, sillä tavalla sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni reissu, haastavin oli ensimmäinen jyrkkä ja kiharainen mäki, joka oli aika jäinen, mutta pääsin ylös kunnialla :). Täällä nimittäin putos yöllä kunnolla plussan puolelle ja satoi vettä, ja sitten aamulla pakastui taas. Pahin mahdollinen yhdistelmä ajokelien kannalta.

      Poista
  2. Kylläpä onkin pitkä matka. Täällä kaupungin kupeessa sitä on niin hemmoteltu ja todellakin, meteli nousee heti, jos bussi on 5 min. myöhässä. Toivottavasti siellä lämpenee edes vähän ja lääkärireissusi menee hyvin. Meillä sataa ja tuulee, +7 mittarissa ja yöllä taas salamoi ihan reilusti. Nuo lumikuvasi näyttävät aivan hurmaavilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ollut ennen tänne muuttoa lähes keskusta-asukas - nyt on joutunut vähän muuttamaan asennettaan :). Mutta meni hienosti, päästiin vähän shoppailemaan samalla.

      Kuulostaa kyllä tosi oudolta, kun säätiedotuksissa varoitellaan koko ajan ukkosista… Täälläkin satoi yöllä hetken vettä, mutta ei se onneksi ehtinyt sulattaa noita lumia - nyt on taas pakkasta. Mutta liukasta...

      Poista
  3. Ajelitko tästä ohi? Olisin ollut ajoissa kotona tänään, kun jouduinkin yhtäkkiä hoitelemaan omia paperiasioita kiireessä. No, sainpahan pidettyä kesälomapäiviäni pois ennen vuodenvaihdetta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajeltiin siitä (melkein) ohi, mutta mulla oli seuraa ja tarkoituksena oli tehdä samalla jouluostoksia Gjøvikissa. Ja tehtiinkiin, niin kuin muutama muukin - aamupäivällä ennen yhtätoista oli tosi työn takana löytää vapaa parkkiruutu CC:n pihalta… Siis maanantaiaamuna, tosi outoa. No jos tulee vielä uusi reissu, niin jarruttelen sitten siinä kohdalla :).

      Poista
  4. ompa ihan tosi kivan oloinen blogi sulla! Piti jäädä ihan seurailemaan :) ja en voi kun ihailla maisemia joissa pääset asustamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja lämpimästi tervetuloa!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!