tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluni Norjassa


Syyskuussa 2010 olin täällä Norjassa ensimmäistä kertaa. Palattuani Suomeen, menin kerran tapaamaan ystävääni hänen sisutusliikkeeseensä. Siellä oli paljon asiakkaita, joten jouduin odottelemaan. Liikeessä oli myös nainen, jonka tiesin ulkonäöltä. Aloimme odotellessamme jutella. Puheeni kääntyi hevosiin ja Norjaan ja menneeseen lomaani. Tuo nainen totesi, että hänelläkin on tuttuja Norjassa. Olivat monta kertaa pyytäneet käymään, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi. Kuinka ollakaan, pian tuli selväksi, että nuo tutut olivat ne samat henkilöt, joiden luona olin juuri vieraillut. Voisi ajatella, että se oli aika epätodennäköinen yhteensattuma. Noin viikon kuluttua, satuimme tuonne liikkeeseen jälleen täsmälleen yhtä yhtä aikaa. Hän parkkeerasi autoa kun kävelin kulman takaa. Vaihdoimme puhelinnumeroita. 

Puolitoista kuukautta myöhemmin, juuri ennen joulua, olin taas täällä Norjassa. Nyt tuon tapaamani naisen (nykyisen hyvän ystäväni), hänen lapsensa ja miesystävänsä kanssa. Istuimme joulukonsertissa Hedalenin vanhassa kirkossa ja kyyneleet valuivat silmistäni. Päässäni soi yhä uudelleen "Velkommen hjem", tervetuloa kotiin. Kuoro lauloi kauniin laulun Tir n'a noir.

Tuosta vuoden kuluttua, juuri ennen joulua, tulin tänne taas. Nyt allekirjoittamaan vuokasopimusta mökistä, jonne aioin muuttaa. Matkalla lentokentältä viereeni tuli istumaan vanha nainen jouluostoksineen. Pieni ärsytys kävi mielessäni, koska bussissa oli kyllä tilaa ja naisella oli syli täynnä kasseja. Aloimme kuitenkin jutella, minä ruotsiksi ja hän voimakkaalla murteellaan. Kerroin, mihin olen muuttamassa. Kävi ilmi, että hän oli naapurikylästä, tuolta Hedalenista, missä kirkkokin on. 

Kerroin sen tilan nimen, mistä olin vuokraamassa mökkiä. Jostain syystä hän ei halunnut uskoa, että muutan sinne, vaan toisteli yhä uudestaan toisen tilan nimeä. "Niin, olet muuttamassa Piltingsrudiin?". "En, vaan siihen naapuritilalle.". Kohta taas hän kysyi. "Oletko muuttamassa siis Piltingsrudiin?". "En, vaan siihen naapuriin". Mainitsin naapurin nimenkin monta kertaa ja hän kyllä tiesi paikan. Mutta hänellä oli jotain tietoa, jota minulla ei silloin ollut. En ollut koskaan edes ajatellut, että voisin joskus asua tällä tilalla, Piltingsrudissa. 

Jäimme pois samalla pysäkillä. Ystäväni oli myöhässä, ja tuo vanha nainen odotti miehensä kanssa ystäväni saapumista. Eivät halunneet jättää minua yksin seisomaan talviyöhön. Olemme tavanneet myöhemminkin, mutta se on toinen  tarina.

Sinäkin jouluna istuin Hedalenin kirkossa joulukonsertissa. Kuoro lauloi jälleen "Tir n'a noir". Silloin palasin vielä Suomeen viettämään joulua.

Nykyään tuo kappale symboloi minulle Norjaa ja tänne muuttoa. Viimeisenä kolmena jouluna en ole enää matkustanut Suomeen joulukonserttien jälkeen, vaan viettänyt täällä koko joulun. Joulu Norjassa on minulle jotain ihan erityistä, jotain, mitä en osaa oikein edes selittää. Olen tullut kotiin ja enkelit auttoivat löytämään tieni perille. Syystä tai toisesta. Niin se vain on.


 *** Oikein hyvää ja levollista Joulua teille kaikille *** 







16 kommenttia:

  1. Olen niin onnellinen, kun olet omalla paikallasi; siellä, missä sinun kuuluu olla juuri nyt!

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää joulua Hanne täältä naapurista.

    VastaaPoista
  3. Koskettava kertomus. Ihanaa, että olet löytänyt paikkasi ja ihanan sellaisen! Hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua! Joskus elämässä on ihmeellisiä yhteensattumia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää joulun myös teille! Ihmeellinen on elämä :).

      Poista
  5. Hyvää Joulua Hanne. Näissä merkeissä. https://www.youtube.com/watch?v=SxDNqkztyXg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin kommenttiin ei pysty laittamaan suoraa linkkiä, mutta suosittelen Jennie Abrahamsonin Ave Maria :)

      Poista
    2. Hyvää Joulua sinnekin! Kuuntelin - oli kaunis! Muutenkin hieno uusi tuttavuus tämä Jennie.

      Poista
  6. Kiitos yhteisistä matkoista,Hanne!

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hedalenin kirkossa,musiikin soidessa haistoin ja näin villavaatteisiin ja nahkaan pukeutuneita ihmisiä,jotka olivat tulleet rajussa säässä joulukirkkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne on kuljettu kohta tuhat vuotta, tai ehkä kauemminkin. Mäet ja kelit oli samat, kulkupelit erit :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!