Viikko sitten olin vielä Italiassa ja siellä oli + 27 astetta lämmintä, nyt sitten tämä… Täällä laaksossa talvi ei kolkuttele kulman takana tai tuoksu tuulessa, vaan lumiraja alkaa yksinkertaisesti valua tänne alas, vääjäämättömästi. Täällä alhaalla vielä ruiskaunokit, tuoksuherneet, kehäkukat, lehtikaalit ja mangoldit sinnittelevät, mutta tuolla rinteessä vesi tulee alas jo lumena. Tai ainakin räntänä. Mutta on täysin mahdollista, että ei se tuolta ylhäältä enää sula. Toivottavasti aurinko ei ole nyt lopullisesti poistunut ennen kevättä. Sellaiset kuulaat syyspäivät olisivat paljon mukavampia, kuin tällainen tuhru keli.
Samaa tahtia meinaa mieliala laskea, mutta yritän olla antamatta sille periksi. Monet norjalaiset odottaa ihan intona talvea ja hiihtokelejä, mutta mistäs itse löytäisi sen saman innon? Kyllä kai sitä lapsena vietettiin talvet pääsääntöisesti sukset jalassa, mutta jossain vaiheessa se into hiipui. Olisi nimittäin ihan fiksua, täällä kun elää, että opettelisi nauttimaan talvesta samalla tavalla kuin kesästä.
Edessä on odotettu viikonloppu taiteen parissa, meillä on taas viikonlopun maalauskurssi. Iloa vähän himmentää se, että minut on jätetty tänne taas hoitamaan tätä eläinkatrasta. Eikä siinä kaikki, myös naapurin mies päätti lähteä reisuun ja lupauduin hoitamaan senkin hevoset, joita piti olla kaksi, mutta onkin nyt neljä… Joten mulla on taiteilun ohessa hoidettavana yhdeksän hevosta, kaksi koiraa ja viisi kissaa. Se siitä rentoutumisesta. Siinä saa toimia vikkelään, että saa kursin jälkeen hommat hoidettua ennen pimeän tuloa. Ja sormet ristiin, että kaikki sujuu ongelmitta tällä kertaa: sähköt aidoissa ja hevoset aitauksissa.
Mukavaa viikonloppua misää ikinä ja miten ikinä sen vietättekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!