tiistai 16. syyskuuta 2014

If you love somebody, set them free











Vaikka maisema jo kellastuu ja yöt ovat kylmiä, niin ei täällä nyt niin hirvittävän syksyistä ole viime päivinä ollut. Keittiöpuutarhassa syömiset on lehtikaalia ja kurkkuja lukuunottamatta loppumassa, mutta laatikot täyttyvät nyt kehä- ja samettikukista, krasseista ja kosmoskukista. Ja välillä kissoista - siellä on lämmin loikoilla. Heinäkuussa maahan heittämistäni siemenistä on kasvanut komeita kurkkuyrttejä ja ruiskaunokkeja. Ilma on täynnä amiraaliperhosia - niitä on kymmenittäin.

Vaikka olin suunnitellut viime päiville vähän muita hommia, aika on mennyt hevosten kanssa touhutessa. Juni ontuu edelleen (nyt jo paranemassa), joten hevoset ovat olleet tässä omassa pihassa. Siinä ei mitään, mutta koska näissä aidoissa ei ole sähköä, tämä yksi Mr. Houdini järjestää ylimääräistä hommaa. Se löytää aina jostain reitin tulla aidan väärälle puolelle. Sunnuntaiaamuna se oli karannut laitumen takimmaisesta nurkasta ja kävellyt sitten maantietä (!) pitkin tuohon ikkunani taakse seisomaan. Huurteisessa maassa oli jäljet. Kun pellolla oli heinätyöt käynnissä, siellä se yllättäen käveli traktorin ja jonkin sortin pyörivän haravakoneen perässä syömässä kaadettua heinää. Se on todistettavasti myös ryöminyt aidan ali...Itse en ole sitä nähnyt, mutta haluaisin kyllä - se on nimittäin suurin näistä hevosista ja säkäkorkeudeltaan n. 170 cm. Tänään se sitten sai tepastella vapaana tässä pihalla, koska se oli tarhasta ulkona aina viidessä minuutissa :). 

Fb-ystäväni totesi kauniisti, että ole siitä ylpeä, karkailu osoittaa rohkeutta, uteliaisuutta ja luovuutta. Ja olen ihan samaa mieltä.  Tänään se ensimmäistä kertaa kieltäytyi antamasta itseään kiinni tuolla pellolla, mutta kun en lähtenyt sitä jahtaamaan, se käveli sitten kosketusetäisyydellä, turpa kiinni kädessäni, perässäni tarhaan. Se ei vain halunnut tulla sidotuksi. 

If you love somebody, set them free. Niinhän se menee. Minä onnellinen, jolla on tuollaisia opettajia.

"If you love something, let it go. If it returns, it’s yours; if it doesn’t, it wasn’t."


ps. Welcome to Wednesday around the world. Tervetuloa tekemään katsaus keskiviikkoon ympäri maailmaa. Mistä kyse? Käy kurkkaamassa Pieni lintu- blogissa (klik) tai Communal Global - blogissa (klik)

10 kommenttia:

  1. Villi ja vapaa, silti sidottu näkymättömin riimuin - niin se menee aika monessa muussakin parisuhteessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Rakkaus on luonnoltaan vapaa - sitä ei voi pakottaa tai vaatia. Se kun aina muistettaisiin ihmisystävienkin kanssa :).

      Poista
  2. Lovely shots all around. Thank you for sharing your piece of the world with us over at Communal Global.

    VastaaPoista
  3. Upeat kuvat!!! <3 Kiva kun jaoit kanssamme. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!