perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kiukkuisen kuumaa


















On niin kuuma, että se tekee kiukkuiseksi. Päivällä varjossakin +30 ja siihen lisäksi ilmassa roikkuva ukkonen, joka ei sitten kuitenkaan tule. Heittää jonkun ukkoskuuron niskaan, mutta ei puhdista ilmaa yhtään. Päivällä on liian kuuma tehdä mitään ja illalla tulee sitten ötökät. Hyttyset, polttiaiset (ne pirullisimmat) ja muut. Ihan on kuulkaa kuin Pohjois-Suomessa noiden öttiäisten osalta. 

Ei saisi valittaa, mutta valitan kumminkin - ainakin vähän. Kaikki ollaan pahalla tuulella ja vetämättömiä: minä, hevoset, kissat ja koirat. Elvira-hevonenkin sekoitti minut tänään paarmaan ja nappasi käsivarresta kiinni, niin että tuli mustelma. Koirat ryntäilivät iltalenkillä hihnansa solmuun yhä uudestaan ja meinasivat vetää minut nurin. Nyt ne tappelevat tuolla häkissään. En tiedä, kuinka monta vaatekertaa olen tänään heittänyt pesukoneeseen. Ei tarvinnut hakea kuin posti, niin vaatteet olivat valmiita pyykkiin. 

Mutta jos jotain positiivista, niin kaikki kasvaa niin että suhina käy. Tänään söin ensimmäiset retiisit, vaikka ne just vasta istutin? Lehtikaalia syön suurinpiirtein joka päivä ja olen toistaiseksi voittanut taistelun kaalikoita vastaan - naapurissa koit pistelivät lehtikaalit poskeensa. Salaatit kasvaa silmissä, samoin herneet, porkkanat ja pavut. Viinimarjat kypsyy ja ne pitäisi varmaan poimia nyt viikonloppuna. Tulee vielä supersato tällä menolla :).

Mutta kuuma on. Niin kuuma, että Ivarkin haukottelee ikkunalla. En ole moista nähnyt koskaan - se ei ole todellakaan haukottelevaa sorttia. Mutta kyllä tämä käy voimille. Kissallekin. Nyt ei kannattaisi tehdä muuta kuin istua varjossa ja juoda jääteetä ja kivennäisvettä ja lukea vaikkapa sisustuslehtiä - jotain helppoa ja kevyttä. Tai viettää siestaa ja torkkua riippumatossa. 

Joskus talvella vannoin, että kesällä en sitten valita, mutta valitan nyt kumminkin vähän. Kyllä se kuulkaa pitää olla kohtuus kaikessa - helteessäkin.

4 kommenttia:

  1. Joo onhan tää aika lämmintä, mutta kyllä tää ne pakkaset ja lumikinokset kumminkin voittaa ;).

    Oikeat juomat sulla ainakin on tähän helteeseen: sokeria ja suoloja on saatava. Muuten ainakin mulla alkaa päätä särkemään. Surushokisakin, kun ei jano meinannut kadota millään, niin sairaanhoitaja sanoi, että juo kokista ja farrista, kyllä niillä jano loppuu. Ja loppuihan se, melkein kertaheitolla. Nykyisin teenkin sellaisia drinkkejä, puoliksi molempia ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut astetta mukavampi päivä kuin eilen: on vähän tuullut eikä ole ihan niin painostavaa. Nyt tuli vielä pilviäkin helpottamaan.

      Juominen olisi kyllä tosi tärkeää ja silti se helposti unohtuu - ja sitten tulee huono olo. Kun oikein hikoiluttaa, niin saatan ottaa ihan pelkkää suolaa suuhuni, se helpottaa kummasti oloa. Pitääkin kokeilla tuota kokis-drinkkiä :).

      Poista
  2. Meilläkin kissat ovat lähinnä makailleet varjossa viime päivinä. Vasta myöhään illalla ne alkavat liikkua enemmän. Minulla on kesäflunssa, joten helle tuntuu tavallistakin tukalammalta. Onneksi se taitaa olla jo taittunut,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helle kyllä vei voimat niin eläimiltä kuin ihmisiltäkin. Tänään on onneksi tällainen ihana kesäpäivä: sopivat 20 astetta, aurinkoa ja tulee. Hyvä minulle ja hyvä eläimille :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!