torstai 24. heinäkuuta 2014

Auringonhattuja ja aurinkohattu







Kun lämpötila nousee tuonne kolmeenkymmeneen varjossa, on vaihtoehdot aika vähissä. Oikeastaan sitä jaksaa vain uida tai istua varjossa siemailemassa kylmiä juomia. Minä ajoin ruohon ja meinasin kuolla. Uudesta olkihatusta huolimatta.

Olkihatustakin on iloa siis lähinnä tuolla varjossa, kun istuin terassillani köynnöksen katveessa ja siemailin viinimarjamehulla terästettyä kivennäisvettä ja leikin "Minun Afrikkaani". Korituolien tyynyt olivat mustissa kissankarvoissa, sementtilattia halkeillut ja pöytäkin rikki, mutta mitä siitä. Ainakin lämpötila oli kohdillaan. Ja olkihattu ja korvakorut.

Olen tosi iloinen aurinkohatustani, mutta erityisen iloinen olen auringonhatuistani, jotka ovat tänä kesänä tosi komeita. Ovat ilmeisesti oikeassa paikassa, kun viihtyvät niin hyvin. Ensi vuonna voisi istuttaa aurigonhattuja koko seinustan täyteen, niin olisi flunssalääkkeet talven varalle turvattu.

Taivaanrannalle alkaa kerääntyä pilviä, jotka enteilevät illaksi ukkosta. Pilviä on kerääntynyt myös Norjan taivaalle - koko päivän on radiosta tullut lähetyksiä vakavasti otettavasta Norjaan kohdistuvasta terroriuhasta. Ei tiedetä missä ja milloin, mutta tiedetään, että seuraavan neljän päivän aikana saattaa räjähtää ja asia liittyy Syyrian tilanteeseen. Toivottavasti se on väärä hälytys. Hyvä muistutus kuitenkin siitä, että olemme todellakin osaa tätä maailmaa. Mitä tapahtuu Syyriassa, ei tapahdu ainoastaan siellä. Se voi heijastua myös tänne omaan lintukotoomme. Siksi ei saa olla välinpitämätön. Siksi pitää puhua rauhan puolesta eikä ainakaan lisätä vihaa. Edes siinä omassa lähiympäristössään tai nettikeskusteluissa.

Olkaa lempeitä ja ystävällisiä toisillenne. Maailmassa on ihan liian paljon pahaa ja vihaa, sitä ei tarvitse yhtään lisää.

5 kommenttia:

  1. Meillä jo jyrähti ukkonen pari kertaa, mutta siihen se sitten jäi. Ei helpotusta helteeseen. Säilötkö auringonhattuja talveksi? Miten?

    Norjassa taidetaan terroriuhka ottaa nykyään erityisen tosissaan. Silti ihmetyttää jotkut kommentit, että tällaisista tiedottamallavain pilataan ihmisten loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jyskänyt ukkonen jo jonkin aikaa, mutta jossain vähän kauempana - onneksi. Toivon, että se ei ihan tähän päälle tulekaan.

      Tuo auringonhattujen "säilöminen" oli heitto, mulla ei ollut aavistustakaan, miten se tapahtuu :). Mutta nyt on - kiitos kysymyksestä. Tavallisin keino on uuttaa se alkoholiin. Vahvaa alkoholia ja kukkaversoja sekoitetaan tehosekoittimella, annetaan muhia muutama viikko purkkia välillä käännellen ja sitten siivilöidään. Näin ainakin Frantsilan yrttitilan pitäjän Raipala-Cornierin kirjassa neuvotaan. Netistä varmaan löytyy lisäohjeita. Tai sitten ostaa tipat kaupasta ja tyytyy ihailemaan komeaa kasvia - sen pitäisi olla tosi hyvä perhoskasvi.

      Näiden terroriuhkien tiedottaminen on ilmeisen hankalaa - koskaan ei olla tyytyväisiä. Yleisön mielestä joko yli- tai alireagoidaan. Mutta jotenkin on rivien välistä tullut sellainen kutina, että nyt on ihan tosi kyseessä, joten hyvä että reagoidaan. Ja toivotaan, että ylireagoidaan - se on ehdottomasti parempi vaihtoehto. Vaikka sitten jonkun lomasuunnitelmat menee pieleen ja jää kuninkaanlinna näkemättä :).

      Poista
    2. Minä arvelin, että niistä kukista pitäisi jotenkin tislata jotain... :P Mutta alkoholiin uuttaminen kuulostaa kyllä kieltämättä helpommalta. Kokeilepa ja kerro, miten onnistui! ;)

      Mietin tässä, että jos nyt sitten jokin terrori-isku tapahtuu, niin viranomaisia arvostellaan siitä, ettei sitä estetty vaikka se oli tiedossa. (Ja sopivasti unohdetaan, että tiedossa ei ollut mitään yksityiskohtia.) Jos sitä ei tapahdu, arvostellaan siitä, että ihmisiä pelotellaan turhan takia. Mutta minunkin mielestäni on parempi, että ylireagoidaan. Melko äskettäin luin jostain, että Oslon hallituskorttelin turvatoimia oli haluttu kiristää muutama vuosi sitten, siis paljon ennen pommi-iskua, mutta päättävä taho oli silloin pitänyt sellaista ihan turhana touhuna. Eihän Norjassa mitään ikävää tapahdu... Ajatukset ovat sittemmin muuttuneet realistisemmiksi.

      Poista
  2. Komeat auringonhatut, mäkin haluun!

    Afganistanissa on ammuttu kaksi Suomen ev.lut kansanlähetykseen kuuluvaa naista - niitä ei enää kai sanota lähetyssaarnaajiksi vaan avustustyöntekijöiksi. Nyt täällä kovasti ihmetellään, miksi. Siellä on ilmeisesti tapana ampua myös omaa kansaa ja uskontoa edustavat naiset, jotka nousevat merkittävään asemaan yhteiskunnassa. Eihän sellainen sovi naiselle.

    Tämä maailma on vielä aika pahasti kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Me aina opetetaan lapsia, miten pitää leikkiä nätisti. Ei saa rikkoa, kiusata, lyödä tai syrjiä.

      Ja miten aikuiset sitten "leikkii". No, meille on annettu täydellinen maailma mutta me ollaan rikottu se tosi pahasti. Toiset yrittää korjata, mutta toiset rikkoo vain lisää. Vahvemmat kiusaa heikompia, isot pieniä. Lyöminen on ihan ok. Kaikkien kanssa ei tarvitse leikkiä. Oman edun takia on ihan ok valehdella ja huijata. Poikien ei tarvitse ottaa tyttöjä mukaan leikkiin…

      Kuitenkin nykyiset aikuiset ovat entisiä lapsia. Missä vaiheessa me mennään pilalle ja kuka meidät pilaa?

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!