perjantai 14. helmikuuta 2014

Sellaista se ystävyys on

Kissa numero viisi. Mustavalkoinen kulkuri, joka kävi salaa syömässä talon kissojen kupista, mutta vilahti karkuun heti, kun näki ihmisen. Saattaa olla sama, joka lymyili aina välillä jo edellisen asuinpaikkani navetan alla, ja jonka silloin yllätin nukkumasta verannaltani korituolista. 

Täällä talon isäntä oli kerran jo kivääri kädessä sen perässä, mutta menin väliin. Siinä on ihan liian suuri riski, että kissa vain haavoittuu. Välillä se otti yhteen talon tyttökissojen kanssa ja kävin keskellä yötä huutamassa portailla. Se hävisi samantien. Viime keväänä se jokus eksyi tuohon oven taakse mouruamaan. Ei ollut ensisilmäyksellä mikään suoranainen hurmuri. Ruma kolli ja ruma ääni. 


Viime syksynä talon kissat siirtyivät sisäruokintaan. Käydessäni kerran antamassa hevosille iltaheinät, kuului kuusen juuresta surkeaa naukumista. Kissa numero viisi se siellä. Houkuttelin sitä ystävällisesti, koska ajattelin että sillä on joku hätä. Muuta kesyttämistä siinä ei tarvittu. Se tuli kuusen alta ja lähti hyvin määrätietoisesti kävelemään edelläni häntä pystyssä. Pakkohan sille oli antaa ruokaa - valitsi ihan oikean ihmisen siis.


No sen tietää miten siinä sitten kävi. En voinut seuraavanankaan iltana olla antamatta ruokaa. Enkä seuraavana. Annoin matokuurin, koska oli selvästi sen tarpeessa. Tiesin mistä se on lähtöisin, joten ajattelin jossain vaiheessa lopettaa syöttämisen, jotta se häipyisi takaisin kotiinsa. No ei se lähtenyt, vaikka ei ruokaa saanutkaan - naukui vaan entistä vaativammin oveni takana. Olihan se asunut täällä jo melkein vuoden päivät. Omistajiin oltiin kyllä jossain vaiheessa yhteydessä. Ei kiinnostanut kissan kohtalo -saadaan tehdä mitä parhaaksi nähdään.


Vähitellen siitä tuli vakituinen seuralaiseni.  Käydessäni ruokkimassa hevoset, se juoksee perässäni ja kieriskelee maassa kerjäten silityksiä. Pyydysti minulle kerran hiiren tuosta oveni takaa - ikään kuin osoittaakseen, että ei ole mikään turha kapistus. Alkoi vähitellen leikkiä. Lopulta uskaltautui syliinkin. Muutti vakituisesti vintilleni ja kuulen kun se kääntää siellä kylkeään. Kun menen ulos, ilmestyy välittömästi seuraani. Käy välillä kurkkimassa ikkunastani. Päivystää verannallani kuin vahtikoira, mutta piiloutuu muilta ihmisisltä. On selvästi hellitty ja lellitty pienenä, ja kissoista kaikkein seurallisin ja hellydenkipein. 


Kissa numero viisi. Joka valitsi minut ystäväkseen, eikä ystäviä voi oikein hylätä. Vaikka olisivat kuinka hankalia ja rasittavia aina välillä. Sellaista se ystävyys on. 


Hyvää ystävänpäivää! Pitäkää huolta toisistanne!

8 kommenttia:

  1. Nyt tuli melkein tippa silmään - sillä sitäkin ystävyys joskus saa aikaiseksi. Kissa numero 5 - I´m in love♥
    Hyvää ystävänpäivän iltaa sekä sinulle että kissoille - ja erityisesti numero vitoselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siitä alkuaikojen epäluuloisesta kollista kuoriutunut melkoinen nappisilmäinen hurmuri... Kerroin terveiset jo aamulla :).

      Poista
  2. Vastaukset
    1. en ole sille osannut keksiä mitään varsinaista nimeä, "kom da!" toimii toistaiseksi oikein hyvin :)

      Poista
  3. Oikean ystävän kisu valitsi ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa ne vaistoavat, kuka on tarpeeksi hellämielinen :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. eläimet on aika ihania :). Tänään tämä sankarimme teki tuttavuutta jo talon isännänkin kanssa - sen saman, joka kerran oli kiväärin kanssa sen perässä :). Isäntää nauratti kummasti lihonut ruokintakiellossa oleva tyytyväinen ja kehräävä kolli...

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!