keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kevätjuttuja

Olen tässä potenut kevätflunssaa, joten kirjoittelu on jäänyt. Vieläkään ei henki kulje ihan kunnolla, mutta voimat on muuten palautuneet siinä määrin, että olen ollut koirien kanssa pitkällä kävelyllä kolmena päivänä, ja se on tuntunut tosi hyvältä. Seisoin tänään auringossa tuolla vuoren rinteellä ja mietin, miksi tämä talvi on tuntunut niin raskaalta. Täällähän ei ole ollut erityisen kylmä, mutta aurinkoa ei ole juuri näkynyt sitten marraskuun. Joulukuussa satoi viikkotolkulla vettä, kunnes se muuttui lumeksi, ja sitten sitä tuli taas viikkotolkulla. Se aika, kun aurinko tulee näkyviin tuolta vuorten takaa, meni vähän sivu suun, koska oli niin pilvistä. Kun pilvet lopulta väistyivät, niin aurinko oli jo korkealla. Nyt on parina päivänä paistanut aurinko ja tänään tuntui jo tosi keväiseltä. Mutta reilu kaksi kuukautta ilman aurinkoa on aika pitkä aika. Liian pitkä.


Metsässäkin oli tapahtunut jotain sitten eilisen. Eilen vielä ihmettelin, kun siellä ei juurikaan näy eläinten jälkiä, mutta viime yönä on tapahtunut jotain. Jäniksillä oli ollut suorastaan tanssit, joukossa oli ollut myös orava, ketullakin oli ollut kiire ja jopa kauris ja peura olivat olleet liikkeellä. Kaikki eilisen jälkeen - yöllä oli nimittäin satanut tuoretta lunta. Illalla kuulee pöllöjen huhuilua ja niilläkin on soidin alkanut. Joten kyllä se kuulkaa taitaa olla kevät tulossa?



Ja taitaa minullakin olla vähän kevättä rinnassa, koska olen valinnut itselleni aika epätyypillisen värisiä tulppaaneja. Vaaleanpunaisia. Mutta niin kauniita. Tulppaani on muuten varmaankin ainoa kukka, jossa ääni on aika oleellinen. Se narina, tiedättehän? Narisevan tuore kimppu :). 



Niin että tässä vähän tulppaanikuvia. Jokaisen itseään kunnioittavan blogistin kevätjuttu. Nämä tulppaanikuvat :). 

Ja arvatkaapa mitä? Koska eilen tuli aivan liian kuuma toppatakissa, laitoin tänään vain anorakin villapaidan päälle. Hyvin tarkeni, mutta nyt on sitten kurkku kipeä. Joten menkää ulos ja nauttikaa alkukevään (vai lopputalven) auringosta, mutta olkaa varovaisia - kevätlämpö on petollista. Ihan niin kuin kevätjääkin.

ps. olin kirjoittanut jokaisen tulppaanin yhdellä p:llä, tulpaani (nyt se on korjattu). Näin se alkaa suomen kieli heikentyä, vaikka norjaakaan en vielä osaa… olen huomannut sen jo monta kertaa. 

6 kommenttia:

  1. Kyllä voin allekirjoittaa tuon auringon puuttumisesta johtuvan väsymyksen. Minua ei ole aikoihin väsyttänyt näin esim töistä palattua. Kyllä nyt saisi pian tulla oikeasti kevät ja aurinkokin näyttäytyä ihan kunnolla useamman päivän kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin eilen oikein miettimään, niin täällä ei kyllä ole ollut montaa sellaista kunnon aurinkoista tai kirkasta päivää aikoihin. Nyt oli pari sellaista "melkein" pilvetöntä ja aika hienoa kevätpäivää, ja oma olokin ihan erilainen, mutta tänään sataa taas jäistä vihmaa taivaan täydeltä… Ei se voi olla vaikuttamatta mielialaan ja vireyteen, vaikka kuinka yrittäisi olla positiivinen ja poltella kynttilöitä. Liika on liikaa.

      Poista
  2. Kun kirjoitit tulppaanien narisemisesta, tuli heti niin elävä kuva tulppaaneista että tunsin nenässäni niiden tuoksun!

    Pikaista paranemista! Nyt valo lisääntyy nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo onneksi lisääntyy, mutta vähän kaipaan ihan kunnon aurinkoa…täällä kun se paistelee jatkuvasti tuolla pilviverhon takana :). Kurkku on edelleen kipeä ja pitkät lenkit koirien kanssa on pitänyt keskeyttää vähäksi aikaa tosin täällä on satanut ihan kunnolla vettä taas pari päivää, niin ei näytä koiriakaan erityisesti harmittavan :). Mutta eiköhän se siitä. Nyt siellä on hieno kuutamo, joten jospa se olisi auringon vuoro huomenna?

      Poista
  3. Minustakin on hauska seurata, millaisia jälkiä yön aikana ilmestyy pihapiiriin: kissan ja valitettavasti välillä myös hiirten jälkiä, pupusten loikkajälkiä, jossain vaiheessa myös harakan varpaita. Yöllinen elämä voi olla vilkasta.

    Pikaista paranemista, kevätauringon lämpimiä säteitä, onnellista oloa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuolla oli ollut oikein eläinten pidot menossa - en tiedä vaikuttiko lähestyvä täysikuu. Ainakin jäniksillä taitaa olla jo kevättä rinnassa. Mökilläni Suomessa oli kerran käynyt hirvi kurkkimassa ikkunasta ja orava koputtamassa oveen :D. Suunnittelin silloin riistakameran asentamista, mutta se jäi. Tuolla ulkona ja metsässä on paljon enemmän elämää, mitä vajavaisilla aisteillamme pystymme havaitsemaan :).

      Kiitos toivotuksista! Kevätauringon säteet ovat tällä hetkellä jossain lumimyräkän takana ja flunssakin jyllää edelleen, mutta kyllä se tästä. Ensi viikolle on luvattu aurinkoisia päiviä :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!