sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Korpit kertoivat, että on kevät!

Se on kuulkaa kevät. Ainakin jos korpeilta kysytään ja mehän kysytään. Ovat sellaisia optimisteja, vaikka maineensa onkin vähän huono. Lurittelivat tänään jo hyvin keväisellä nuotilla. Ja kevään kunniaksi ostin myös ensimmäisen viherkasvin. Aika hyvin piti pakata, että sain sen elävänä ja paleltumatta kotiin :). Nyt se on asettunut tuollaiseen härpäkkeeseen, joka löytyi tuolta vanhan päärakennuksen kellarista. Ajattelin tehdä siitä jonkin sortin seinäamppelin, mutta vaatii vielä vähän säätöä. Kiva esine kuitenkin. Tietääkö joku, mihin tuollaista on käytetty?


Kasvi taitaa olla jonkin sortin muratti. Muratti on kasvi, jonka olen onnistunut poikkeuksetta saamaan hengiltä, vaikka en ihan onneton viherpeukalo olekaan, mutta yrittänyttä ei laiteta... Pidän nimittäin murateista, vaikka tuottavat kuulemma huonoa onnea nekin, sanoo joku, niin kuin korpitkin. Minä pidän kuitenkin molemmista, enkä usko moiseen. En usko eläinten tai kasvien pahuuteen - kyllä se on ihan me ihmiset, jotka annamme niille kaikenlaisia merkityksiä.


Kevätfiiliksiä vähän häiritsee tuo 15 asteen pakkanen ja kipakka tuuli päälle, mutta kaikkea ei voi saada.  Ja tuolta vuorten välistä aurinko jo melkein pilkisti tänään… valaisi vuoren rinteet. Ehkä huomenna ensimmäiset säteet tulevat pihaan asti? Viimeistään ylihuomenna?


Nyt on hevosilla reilusti yöheinää, että tarkenevat. Syövät sitä tuolla taivaallisen taskulampun valossa.  Pannari tuli just uunista. Meinaa olla nälkä, koska unohdin tänään tehdä ruokaa… se on se suurin ongelma painonhallinnassani: en muista laittaa ruokaa, enkä syödä kunnolla ja yhtäkkiä on ilta. Sitten on pakko tehdä vaikkapa pannari, että jaksaa aamuun ja saa nukuttua… Ei olenkaan hyvä juttu. Syökää säännöllisesti ja monipuolisesti ihan tavallista ruokaa - se on paras tapa pitää paino kurissa. Itsekin lupaan yrittää. 

Mukavaa alkavaa viikkoa, talvisia päiviä ja lisääntyvää valoa!

4 kommenttia:

  1. Tervehdys Keski-Suomesta. Lähellä -15 huitelee täälläkin - ja pohjoistuulen kanssa. Minulla ollut sama asu käytössä kuin sinulla kuvissa :)
    Ei ole minullakaan koskaan muratti menestynyt sisätiloissa. Jokunen taimi on ulkoruukuissa ja talvehtivat sitten ihan tosi huonolla hoidolla autotallissa talven yli... Ehkä murattia ei saa ylihoitaa?
    Toinen haasteellinen vihreä on saniainen - olisi kaunis varsinkin pesutiloissa mutta en vaan osaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on mulle vähän mysteeri tuo muratti... Olen ostanut useammankin sellaisen ympyrän muotoon kasvavan muratin keittiön ikkunalle, mutta niiden elämä on päättynyt yleensä aika lyhyeen. Ja muut kasvit saattaa kukoistaa siinä vieressä… Saniaista en ole kokeillut pitkään aikaan - pitääkin hankkia :).

      Jukkapalmut menestyvät parhaiten ja kasvavat vauhdilla tosi isoiksi - pitävät ilmeisesti vähän epäsäännöllisestä hoidosta :). Yleensäkin tykkään kasvattaa myös huonekasvit pienestä - en osta valmiiksi isoja. Ja sitten nuo pakolliset siemenestä kasvatetut sitruuna-, appelsiini- ja avokadopuut tuolla ikkunalla ovat ihania, vaikka eivät niin kovin näyttäviä :).

      Poista
  2. terveiset Malesiasta. tulin tänne v. 2012 vain vuodeksi ja täälä vielä....t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Malesiaan! kiva saada lisää väriä värittömään maailmaani - kävin jo kurkkaamassa blogiasi :). Näin tammikuussa sitä aina miettii, että olishan sitä voinut muuttaa vähän Norjaa kauemmaksikin :). Täällä sataa nyt ihan kunnolla lunta, joten tiedossa on, vaikkakin vähän väritön, mutta onneksi kaunis luminen maisema, joten eiköhän se tästä. Kevättä kohti mennään :). Tervetuloa seuraamaan blogiani!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!