Usein myöhään illalla, melkein yöllä, menen vielä ulos hengittämään raitista ilmaa Olen tainnut kertoa sen ennenkin. Joskus menen myös hevosten luo. Niin tänäänkin. Kissa numero viisi, lainsuojaton, seuranani. Uusi lumi ja sumun takaa pilkistelevä puolikuu teki pilkkopimeästä hieman vähemmän pimeän. Lumi ja pakkanen teki myös liukkaasta vähän vähemmän liukkaan.
Yöllisessä vierailussa ulkona asuvien hevosten luo on jotain tosi maagista, vähän pelottavaakin. En tiedä mikä sen aiheuttaa. Yöllä eletään hevosten valtakunnassa, missä ihmisten lait eivät päde ja eikä siellä toimita näköaistin varassa.
Ensin pimeästä kuuluvat äänet. Hengitys, liikahtelu, hiljainen pärskähtely. Sitten kavioiden ääni, ja vähitellen pimeydestä ilmestyy tummia hahmoja. Alussa on kuitenkin ihan mahdotonta sanoa, kuka on kuka. Sitten nuuskitaan ja haistellaan, kuunnellaan ja tunnustellaan. Minulla on tunne, että saavun johonkin salaseuran kokoukseen ja hevoset toimivat portinvartijoina. Olen ehdottoman tervetullut, mutta ulkopuolinen. Tunnen olevani täysin hevosten armoilla, koska ne toimivat niin paljon paremmin pimeässä. Olen yöllä se heikompi osapuoli, vaikka tiedän toki, että myös se päivällä tuntemani vahvuus on vain illuusiota.
Pimeässä joutuu päästämään irti hallinnan tunteesta, luottamaan ja käyttämään muita aistejaan - myös sitä kuudetta, ja siirtymään jotenkin aivan eri tasolle. Ystäväni hevoset eivät minua kuitenkaan pelota, niihin voin luottaa.
On niin uskomattoman maagista seistä pimeässä viiden mustan hevosen ympäröimänä! Niin maagista, pelottavaa ja hienoa! Se on aivan toinen maailma. Hevosten salainen, yöllinen maailma jossa on taatusti läsnä myös keijut, menninkäiset ja tontut. Enkelit ja peikot. Haltijat ja maahiset.
Yöt ja pimeys on oma maailmansa, mutta kuitenkaan ei ole valoa ilman pimeyttä.
VastaaPoistaTäällä "ylhäällä" kaamos jatkuu vielä, monet sitä karttavat, mutta minä pidän siitä.
Vietettyäni vuosia, tai vuosikymmeniä, kaupungin valoissa, olen saanut tutstua uudestaan pimeyteen. Tai oikeastaan sen suhteellisuuteen: miten erilaista pimeää onkaan olemassa. Kuinka piemää voi olla pimeä lumettomana ja pilvisenä uudenkuun yönä, tai toisaalta, miten valoisaa voi olla kun on kirkas taivas, kuutamo ja lunta. Ja miten hieno on tähtitaivas linnunratoineen. Olen päässyt myös pimeän pelostani ja nautin noista yöllisistä kävelyretkistäni. pelko tuolla hevosten luona liittyy eniten juuri siihen, että en voi käyttää näköaistiani samalla tavalla - joudun toimimaan muiden aistien varassa, ja se tuntuu vähän pelottavalta, tai ainakin tosi jännittävältä.
PoistaJotenkin ymmärrän kaamoksen hienouden, mutta en tiedä haluaisinko asua enää pohjoisessa. Siellä rannikolla ilmasto on leudompi, mutta tuolla Oulun korkeudella ahdisti kesän ja kasvukauden lyhyys, ei niinkään ehkä pimeys. Toisaalta kaipaan kyllä pohjoisen kevään uskomatonta kiihkeyttä - pohjoisen kevät on käsittämättömän hieno! Täällä se tulee hiipien ja huomaamatta, siellä kevät ja linnut saattoivat saapua lähes yhdessä yössä.