keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvä joulu

En tiedä, onko täydellistä joulua muualla kuin Carl Larssonin maalauksissa, mutta kun ajattelee taaksepäin, niin olen saanut kokea elämässäni aika monta lähes täydellistä joulua. Varsinkin silloin lapsena. Nyt jos ajattelen, niin sellaisen lähes täydellisen joulun viettäisin varmaankin omien läheisteni kanssa, mutta se ei ollut nyt mahdollista. 

Lähes täydellinen joulumaisema olisi voinut asiaa vähän auttaa, mutta sitäkään ei voi nyt kehua, koska täällä(kin) sataa lorottaa vettä, ja se lumi, josta olemme iloinneet, on muuttunut kaiken peittäväksi sileäksi jääpinnaksi. No, minulla on ollut kuitenkin hyvä joulu. Oikein hyvä. Ja se jatkuu tietenkin edelleen. 

Hyvä joulu tarkoittaa minulle täydellisen kaunista, tiheää, pientä joulukuusta. Niin täydellistä, että tuli jälkeenpäin huono omatunto, kun olin sen metsästä itselleni ottanut...



Ei paljon lahjoja, mutta mieluisia lahjoja...


Ei paljon herkkuja, mutta itse tehtyjä herkkuja…




Ja ennen kaikkea rauhaa ja levollista mieltä. Kynttilän valoa, joululauluja, puhtaita lakanoita. Ja ystäviä.

Aloitin oman jouluni oikeastaan vasta aatonaattona. Ennen sitä en juurikaan kuunnellut joululauluja tai syönyt jouluherkkuja, ja ehkä sen takia, kaikki tuntuu nyt kovin jouluiselta. Vesisateesta huolimatta. 

Levollista joulun jatkoa. Levätkää, nauttikaa ja kerätkää voimia. Vanha kiire on takana, seuraavat kiireet vielä edessä, joten nyt saa vain olla ja nauttia.

Tähän yksi oma lempijoululauluni. Sellainen harvemmin kuultu. Myös meidän Ineksen lemppari. Silläkin on lempijoululaulu - uskokaa pois :).


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :). Loppuvuosi näyttää ihan hyvältä, mutta liukkaalta...

      Poista
  2. Minulla jouluaika alkoi kuun puolessa välissä, kun oli viimeiset vapaat ennen tätä Tapaninpäivää. Silloin leivoin piparit ja laitoin koristeen ikkunaan ja plantasjenista ostin hyasintit. Enempää en tarvitsekaan, meillä kun on joulu joka päivä täällä koirien kanssa :) Yritän tehdä jokaisesta päivästä elämisen arvoisen, ei tarvitse elää vain jouluna, tai pääsiäisenä, tai kesälomalla... Koko ajan vain odottaa sitä seuraavaa...Nyt nautitaan pitkästä vapaasta ja puuhaillaan kaikkien projektien kanssa mitä on tullut suunniteltua :) Hyvää joulunjatkoa!

    VastaaPoista
  3. Luulen, että joulu(kin) on hyvin henkilökohtainen juttu ja merkitsee meille kaikille vähän eri asiaa, riippuen paljon taustoistamme. Monelle se saattaa olla myös tosi latautunutta aikaa, eikä pelkästään positiivisessa mielessä. Itselleni se on sellainen muutaman päivän pysähtyminen ja tunne (illuusio) siitä, että myös koko muu maailma pysähtyy. Sellaisia "pakollisia" joulujuttuja minulla ei nykyään ole - teen niin, kuin hyvältä tuntuu :).

    Olet kyllä oikeassa siinä, että sellainen lomien ja juhlapyhien varassa eläminen ei oikein toimi - just se saa aikaan sen, että niihin latautuu ihan hirveitä odotuksia ja myös pettymys on sen mukainen, koska odotukset harvoin täyttyvät.

    Toisaalta, erilaiset juhlapyhät ja lomat rytmittävät vuotta ja se taas tuntuu omasta mielestäni hyvältä. Ja jos miettii, niin nämä nykyiset juhlapyhät ajoittuvat just sellaisiin ikivanhoihin vuodenkiertoon liittyviin juttuihin, ja niitä on juhlittu jo kauan ennen kristinuskoa saati tätä kaupallista joulujuhlaa. Joulu talvipäivän seisaukseen, juhannus kesäpäivän seisaukseen jne. Eläimille joulu ei varmaankaan merkitse mitään, mutta talvipäivän seisaus voi olla aika iso juttu varsinkin täällä pohjolassa - mennään taas kohti helpompia aikoija. En kyllä tiedä, tietävätkö ne sen, mutta saattavat tietääkin :).

    Luulen, että me, jotka saamme jakaa elämämme eläinten kanssa, olemme erityisen onnekkaita, ja saamme oppia suoraan mestareilta, kuinka jokainen hetki on elämisen arvoinen.

    Hyviä loppuvuoden päiviä sinullekin!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!