sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pikku Potilas

Mitäs tässä...ihan koko elämä on ollut hevostelua nyt muutaman päivän. Ensin Tinden sai oman sviitin, mikä tarkoitti, että loput kuusi hevosta piti juottaa ämpäreistä. Teki minulle ihan terää kantaa vesiämpäreitä ja heinää. Annostelen pikkupotilaalle lääkettä 600 kiloon asti ja sitten suupielestä koko käsi suuhun. Tai melkein. Vielä on käsi jäljellä ja Tindenin kanssakin ollaan kavereita. Olen sen lahjonut huolella porkkanoilla. Ja kissa toimi assistenttina olkapäältäni käsin.
 
Hevosten entinen emäntä muistutti, että minulla, niin kuin hänelläkään, ei ole mitään velvollisuutta auttaa hevosten hoidossa. Totesin, että minulla ei ole velvollisuutta ketään ihmistä kohtaan, mutta velvollisuus hevosia kohtaan. Tietenkin. Hevoset tarvitsevat enemmän huomiota kuin tällä hetkellä saavat ja minä voin siinä nyt auttaa. Minulla on aikaa ja mahdollisuus. 

Mieleeni tuli ihana Pikku prinssi ja kettu. Vain ihminen voi kesyttää eläimen ja jättää sen sitten. Vain ihminen antaa ihmisten ongelmien mennä edelle. Minäkin olen joutunut joskus tekemään niin. Eläin ei tee sitä koskaan. Eläimelle ystävyys on ikuista. Aina.

 
"Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.
- Ole hyvä...kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupasta valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi..."




ps. ja jos hyvin käy, saatan jatkossa syöttää hevosille porkkanoita suoraan ikkunasta. Tallin vierestä vapautuu ihana pieni talo... mutta siitä enemmän, jos se toteutuu... olisi aika siirtyä vähän eteenpäin. ei paljon, mutta vähän. Tuntuu ihan siltä.

7 kommenttia:

  1. "Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä." <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...mitenköhän tuohon saisi vähän sievemmän sydämen? :)

      Poista
    2. Alt ja numero kolmonen sivusta samaan aikaan alas :) ♥♥♥

      Luin tuota postaustasi aamulla kyyneleet silmissä, enkä osannut sanoa muuta kuin ♥.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Poistin Tuula noi erokommentit kokonaan - en oikeastaan halua niin monimutkaisia asioita täällä kommentoida, hankalia asioita kaikille. On vain harmittanut välillä niin paljon, että lipsahti :D

      Poista
  2. Hei heppailija
    Katsin eilen telkkarista minusta ihanan heppa-ohjelman ja siinä katellessani tulit mieleeni, ehkä tykkäisit sinäkin. Niin ihanasti kirjoitat karvaisista ystävistäsi :)
    Tutkailin vähän nettiä ja ohjelma löytyy myös täältä: http://areena.yle.fi/tv/1801236. Toinen osa on vielä tulematta, ja takuulla katson senkin!
    Heppasilla on niin upeat silmät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Miten musta on tullutkin tällainen heppailija? Ajatuksena oli joskus vähän ratsastella, mutta vähitellen minusta onkin tullut noiden hevosten pääasiallinen hoitaja :/. Mitäs laitoin siihen aarrekarttaani niitä hevosten kuvia - kannattaa siis miettiä tarkkaan, mitä toivoo :). Mutta olen ehdottoman onnellinen jokaisesta hevosystävästäni!

      Kiitos tuosta vinkistä, yritän päästä nopeamman nettiyhteyden ääreen ja katsoa sen. Tällä hitaalla langattomalla yhteydellä ei mitään liikkuvaa kuvaa oikein pysty katsomaan.

      Ja on kiva tutustua myös blogiisi :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!