torstai 28. helmikuuta 2013

Madventures

Näin hiihtoloman kunniaksi, ja koska Norjassa asutaan, vielä yksi reippailupostaus. Tänään oli taas upea aurinkoinen päivä ja päätimme ystäväni kanssa lähteä valloittamaan vuortamme.
 
Stamskollen, ensimmäistä kertaa vuonna 2013.


Stamskollen on aika tavallinen paikallinen retkikohde, siellä käy vuoden mittaan paljon väkeä päiväkotiryhmistä lähtien. Korkeutta sillä on n. 450 m, mutta maisemat komeat molempiin suuntiin Begna-joen laaksoon. Vuorelle pääsee kahta eri reittiä. Toinen on lyhyempi, mutta jyrkempi, ja toista kautta on vähän pidempi matka, mutta huomattavasti helpompi kulkea. Mehän valittiin tietenkin se jyrkempi. Se on tunnin kiipeäminen kesällä...


Alkumatkasta joku muukin oli kulkenut tätä reittiä. Päättänyt kuitenkin kääntyä takaisin kilometrin jälkeen hakkuuaukioiden alettua. Mutta mehän ei kännytty takaisin, Suomesta kun ollaan... Ja oli niin kaunis ilma ja komeat maisemat.


No, tällä puolella on paikoitellen tosi jyrkkiä nousuja. Ne oli onneksi metsässä ja siellä ei ollut niin paljon lunta. Mutta sitten siellä oli näitä aukeita paikkoja, ja siellä taas lunta riitti. Ja meillä ei ollut siis lumikenkiä vaan ihan kävelypelillä mentiin. Voin kertoa, että 50 metriäkin on aika pitkä matka hakkuuraivikossa kun lunta on puoleen reiteen...


Syvyysvaikutelmaa ei ihan kuvasta näe, mutta jalanjälkien sivussa näkyy käden jäljet... Välillä jouduttiin etsimään omia polkuja puiden siimeksessä, koska siellä lunta oli vähän vähemmän. Lumen alla oli tosin melkoista louhikkoa ja kaatuneita puita.


Niissä hankalimmissa paikoissa ei kuitenkaan menty veren maku suussa, vaan pidettiin aika tiheään suklaa- ja vesitaukoja. Ja osoittautui, että aerobinen kunto oli kohtuullisen hyvä. Sydän ja hengitys pysyivät menossa mukana ihan hyvin, mutta lihaksista alkoi voima loppua. Viimeiset 30 metriä ennen huippua pidin tauon joka askeleen jälkeen. Siinä taisi hankikin olla syvimmillään. Hymy pysyi kuitenkin kasvoilla koko ajan ja oli oikeastaan aika kivaa.
 
 
Mutta siis tosi, tosi tyhmää! Tuossa olisi voinut käydä huonostikin, jos olisi mennyt nilkka tai jotain. Ja varusteet eivät olleet reitin vaativuuden tasalla. Ja mukana ei tulitikkuja, ei puukkoa, ei yhtään mitään. Ja iltapäiväkin aika pitkällä. Olimme kuin japanilaisturistit ja minä olen kuitenkin entinen partiolainen.... No, keli oli hyvä ja ei siellä mitään lumivyöryvaaraa ollut, mutta kuitenkin. Ei hengenvaraa, mutta ihan kohtullinen riski loukata itsensä tai väsyä totaalisesti. Ja sitten olisi pitänyt kutsua apua ja voi sitä nöyryytystä... No, meillä oli tänään hyvät suojelusenkelit mukana.
 
Tähän vajaan tunnin nousuun meni nyt melkein kolme tuntia.


Ja kun kiipesimme ylös, meillä ei ollut minkäänlaista varmuutta siitä, että toisella puolellakaan olisi polkua. Periaatteessa oli ihan mahdollista, että joutuisiime kahlaamaan myös alas. Ja kello oli jo yli neljä - aikataulu kun oli vähän pettänyt. Onneksi sieltä toiselta puolelta oli polku alas. Muhkurainen kinttupolku, mutta polku kuitenkin.


Mutta vaikka tiesimme olleemme vähän tyhmiä, kyllähän me olimme myös tyytyväisiä itseemme :). Ei nyt olla mitään ihan tyttösiä enään. Eikä todellakaan mitään ekstreme-urheilijoita. Tee ja pulla maistuivat tosi hyvälle.


Ja leima käteen, totta kai. Uskovat sitten alhaalla, missä ollaan käyty :). Bruk beina, käytä jalkojasi!
 
 
No, mehän käytettiin. Kun ajoin takaisin kotiin, jalat piti nostaa autoon käsivoimin. Ja nyt tuntuu ihan siltä, että huomenna on kroppa kipeä...
 
 

8 kommenttia:

  1. Vau, olittepas te sporttisia! Ja aloititte näillä korkeuksilla "huiputuksen" jo näin aikaisin!

    Olen taas päättänyt, että muutama huippu on täällä meilläkin valloitettava tänä keväänä/kesänä/syksynä. Saa nähdä montako niitä tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole mikään supersporttinen, niin olen kyllä tarvittaessa aika reipas ja sisukas ja tuollainen rämpiminen on ihan kivaakin - ottaa vähän itsestään mittaa :). Ja aerobinen kuntoni oli kyllä ilahduttavan hyvä. Ei tullut kertaakaan sellaista oksettavaa tai huippaavaa oloa, sitten olisikin ollut aika paljon ikävämpää. Jalat ei vaan meinanneet enää nousta tuolla loppumetreillä. Menin hirven jalanjäjissä ja totesi, että hirvillä on kyllä aika pitkät sääret :)

      Mutta olen päättänyt nyt tehdä sellaisen "survival-kitin", joka pysyy aina tuolla repussa. Tulitikut, puukko, kompassi, ideaaliside, laastaria, suolapähkinöitä, rusinoita ja ehkä jotain muutakin. Otsalamppu. Varahanskat ehkä ja yksi kuiva t-paita. Ei tarvitse joka kerta miettiä, että onko kaikki mukana. Tai jos retken luonne muttuu radikaalisti, niin kuin tapahtui eilen. Ja täällä kun on sekin ongelma, että kännykän kuuluvuus ei ole ollenkaan taattu joka paikassa.

      Mutta vuoden ensimmäinen huippu valloitettu!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Det var gøy :D. Og tøft! Skal du være med neste gang?

      Poista
  3. Reippailu piristää kummasti vaikka jalat menevätkin hapoille, olisipa täällä myös metsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuo tosi hauska reissu oikeastaan. Itseäni nauratti vielä silloinkin, kun en jaksanut nostaa jalkaani hangesta. Olin ehkä enemmän huolissani ystävästäni, jolla on pitkä sairasteluputki takana ja huuulet alkoivat näyttää kovin kalpeilta siinä loppuvaiheessa...Se kun oli se viiimeinen sata metriä kaikkein rankin... Välillä humpsahti vyötäröä myöten hankeen, kun ei oikein tiennyt, mitä siellä kinosten alla oli :) Eli suhteessa fyysiseen kuntoon, reissu oli liian rankka. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Teekupin ja pullan jälkeen jaksoi taas hyvin taivaltaa kotiin - se oli enää tunti alamäkeen :).

      Metsiä täällä riittää ja millaisia metsiä! Vaikka tuossa oli vähän hakattu, niin täällä on paljon myös tosi vanhoja koskemattomia metsiä. Eikä sellaisia älyttömiä silmänkantamattomiin jatkuvia avohakkuita, mitä olen vaikkapa Kainuussa nähnyt...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Olihan se hieno reissu. Ja suurimman osan matkaa hauska :). Rankkuuden puolesta tekisin uudestaankin, mutta turvallisuuden puolesta en. Siellä lumen alla oli paikotellen sellaista kivikkoa ja louhikkoa, että riskit loukata itsensä oli aika suuret. Ja ystävälläni onkin nyt polvi kipeänä - oli vääntynyt jossain kivenkolossa. Mutta jollekin vastaavalle lähden taas - jos lunta riittää. Täällä on nyt jo kolmatta päivää lähes + 10 astetta...

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!