maanantai 14. tammikuuta 2013

Irtautumisia

Tuttu kaupunki, jota katson jo vierain silmin. Näen taas kauneutta, jonka olen jo pitkään ohittanut sitä näkemättä. Mutta tunnen myös vierautta, olen enää vain käymässä, vieras, ja koti on muualla.
 

En tiedä, tuliko tästä kaupungista koskaan kotiani. Ehkä en antanut sille koskaan oikein mahdollisuuttakaan, eikä se minulle. Olimme aina vieraita toisillemme. Mutta olen sille kiitollinen hyvistä ystävistä, valoisista kesäöistä, merestä, nauruista ja itkuista. Suruista ja iloista. Elin täällä elämääni kahdeksan vuotta, ja tiukasti se on pitänyt minua otteessaan. Ja pitää vähän edelleen. Niin tuttu ja niin vieras.
 
 
Minulla on täällä vielä asunto. Entinen kotini. Tutut seinät mutta tyhjät huoneet. Televisio, sänky, pahvilaatikoita. Täällä asunnossa tuoksuu edelleen samalta kuin silloin, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa. Miellyttävä, tunnistettava tuoksu, johon liittyy uuden odotus, jännitys tulevasta. Nyt siitä on tasan yhdeksän vuotta. Asunnon oma tuoksu, jota en ole onnistunut hävittämään näiden vuosien aikana.
 
 
Näin täällä kerran unen. Kävelin katua pitkin kohti kotiani. Aurinko paistoi ja taivas oli kirkkaan sininen. Kirkko loisti auringossa keltaisempana kuin koskaan. Taivaanrannassa oli kuitenkin uhkaavia ukkospilviä ja pilvet vyöryivät lähemmäksi. Yritin nopeuttaa askeliani, mutta jalkani olivat raskaat enkä päässyt etenemään. Kadun toisella puolella oli kotini. Mutta se ei ollutkaan kerrostalo jossa asuin. Se oli pieni valkoinen talo Norjassa. Kun lopulta pääsin sen luo, tunsin olevani kotona ja turvassa. Se oli talo, jossa nyt asun, mutta josta en tuolloin tiennyt vielä mitään.
 
 
Nyt kotini on Norjassa. Sinne ikävöin. Ja tunnen olevani siellä enemmän kotonani kuin koskaan täällä. Älkää kysykö miksi, koska en osaa siihen vastata. Niin vain on ja niin kuuluu olla.



6 kommenttia:

  1. Unet voivat kertoa tiedostamattomista unelmista, ja joku päivä tajuaa että se olikin totta, sanattomaksi tässä menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen pitänyt unipäiväkirjaa ja piti käydä nyt oikein katsomassa, milloin tuon unen näin. Se oli 15.1.-11, eli aivan tasan kaksi vuotta sitten - hassu sattuma tämäkin... Tuolloin en vielä tiennyt muuttavani Norjaan, vähän ehkä leikittelin ajatuksella, mutta se tuntui silloin vielä täysin mahdottomalta. Ja tuo unen talo muistutti tosiaan erehdyttävästi nykyistä kotiani, vaikka en ollut sitä silloin vielä nähnyt.

      Poista
  2. Kyllä sitä tietää milloin on tullut kotiin .

    VastaaPoista
  3. Mä pelkään, että se on niin kun on kerran lähtenyt niin ei tiedä enää missä koti on. Kun ollaan Suomessa kaipaan NOrjaan ja toisinpäin:) Hyvää lomaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se usein menee. Kun lähtee ulkomaille, on aina ikävä jonnekin. Jos sitä osaisikin olla onnellinen siitä mitä on, eikä aina haluta jotain muuta ja jonnekin muualle... siinä saattaisi olla onnellisen elämän salaisuus :).

      Itse olen ollut juureton jo Suomessa ja oikeastaan juureton jo toisessa polvessa. Vanhempani olivat muukalaisia sillä paikkakunnalla, jossa vietin lapsuuteni ja sieltä lähteminen oli luonnollista. Helsingistä muodostui se tutuin ja tärkein paikka Suomessa, mutta ei sekään ole kotikaupunki. Oulu taas ei ole tuntunut yhtään kodilta, vaikka monella tapaa mukava kaupunki onkin.

      No, olen joskus todennut, että en ehkä ole sisustaja, mutta olen ehdottomasti pesänrakentaja ja rakennan kodin aina sinne, missä asunkin.

      Nyt tuolla Norjassa tuntuu jostain syystä tosi paljon kodilta - sinne minulla on eniten ikävä. Se saattaa tietenkin muuttua, kunhan aikaa kuluu, mutta saa nähdä. Sitten pakataan koti taas autoon ja jatketaan kohti uusia seikkailuja :). Tai sitten olen todellakin löytänyt lopultakin perille - muutaman mutkan kautta... ken tietää?

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!