tiistai 18. joulukuuta 2012

æ tror æ vet at du e litt forelska i mæ

Kun muutin tänne, puhuin melko hyvää ruotsia ja kuvittelin, että norjan kielen oppiminen ei olisi mikään juttu. Ei se ihan niin ole mennyt. Norjalaiset kyllä ovat sitä mieltä, että minua ymmärtää erinomaisesti (ainakin paremmin kuin kunnan tanskalaista lääkäriä...) mutta se ei riitä. Minunkin pitäisi ymmärtää.
 
Yksi Norjan erityispiirteitä on se, että täällä puhutaan lähinnä murteita. Siis ihan joka paikassa. Myös televisiossa ja radiossa jokainen toimittaja puhuu omaa murrettaan. Sen lisäksi täällä on kaksi virallista kieltä bokmål ja nynorsk. Bokmål (ehkä sellainen "perusnorja" jota puhutaan mm. Oslon alueella) edellinen muokattu perustuu tanskaan, ja nynorsk puolestaan kehitettiin 1800- luvun puolivälissä norjan vanhojen, alkuperäisten murteiden pohjalta. Nynorskaa puhutaan alueellisesti ja joissain kunnissa se on virallisena kielenä. Itse asun kunnassa, jossa puhutaan bokmålia, mutta jo tuossa 20 km:n päässä aletaan kääntyä nynorskaan päin. Noin puolessa Valdresin kunnista virallisena kielenä on bokmål ja puolessa nynorsk.
 
Opin kieliä tehokkaimmin kuuntelemalla. Mutta missä täällä kuulee sellaista perusnorjaa? Ei missään. Esim. persoonapronomini "minä" voidaan sanoa (ja kirjoittaa) esim. jeg, eg tai æ. Joten ei tässä mitään yhtä kieltä opetella, vaan itse asiassa aika montaa kieltä yhtäaikaa.
 
Mutta olen oppinut pitämään näistä murteista - ne kuulostavat ihanilta. Kun vain ymmärtäisi jotain.
 
Ja niin, ei täällä vain puhuta vaan täällä myös lauletaan murteilla. Tässä vähän uutta norjalaista musiikkia aika tiukalla murteella laulettuna, varsinainen korvamato, joka jää pyörimään mieleen, joten kuunnelkaa kohtuudella.

...æ tror æ vet at du e litt forelska i mæ... luulen tietäväni, että olet pikkasen rakastunut minuun...


6 kommenttia:

  1. Bokmål ja nynorsk ovat molemmat nimenomaan kirjakieliä, mutta niillä molemmilla on vielä lisäksi konservatiivinen ja radikaali muoto. Joten jopa kirjakielen opiskelu voi olla vaikeaa, koska mitään yksiselitteistä standardia ei ole.

    Jotenkin minua jaksaa edelleen hämmästyttää se, että jopa koulutetut ihmiset saattavat sanoa, etteivät osaa puhua bokmålia tai nynorskia, siis kirjakieltä, vaan ainoastaan murretta. En tiedä, onko asia todella näin vai onko kyse enemmänkin haluttomuudesta luopua murteesta missään tilanteessa, vaikka vastapuolella (esim. ulkomaalainen) on vaikeuksia ymmärtää murretta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa tuon kirjakielen suhteen, käytin väärää termiä. Mutta ehkä bokmål on sellaista "perusnorjaa", jos sellaista on olemassakaan...ehkä se on vain toiveajatteluani? Joskus kuitenkin kuulee sellaista puhtaan kuuloista, helposti ymmärrettävää bokmålia, mutta aika harvoin. Sitten on nämä omat omituisuuteni. Olen tavannut muutaman Hønefossista kotoisin olevan henkilön (mm. vuokraemäntäni), ja sen murteen ymmärtäminen on minulle jostain syystä lähes ylivoimaista. Sitten tuota naapurikylän Hedalenin murretta (aika lähellä nynorskaa) ymmärrän jostain syystä ihan hyvin, ja taas 20 vuotta täällä asunut suomalainen ystäväni ei ollenkaan...

      No, yritän suhtautua huumorilla. Minulle oli alussa oikein kunnia-asia opetella puhumaan nimenomaan norjaa, mutta nyt se on alkanut tuntua aika samantekevältä. Puhun iloisesti tätä omaa ruotsin ja norjan sekoitustani - niin ne muutkin puhuvat kaikki omaa murrettaan :). Ehkä tuo norja vähitellen tarttuu - vaikka sitten sana kerrallaan.

      Poista
  2. Sama täällä, uudet kielet on helpointa oppia kuuntelemalla ja puhumalla. Kävin Oslossa norjankielenkurssilla parisen viikkoa... Nyt harmittaa, kun kielioppi on varmaan sitä sun tätä ja pitäisi opettaa maahanmuuttajia. Mutta olenkin siellä esimerkkinä, että kyllä sitä kielen oppii joka tapauksessa ;).

    Minä rakastan murteita ja tykkään kuunnella, että mistäpäin ihmiset ovat kotoisin. Erityisesti tykkään Gudbrandsdalenin murteista ja kyllä Totenin murretta kunnolla puhuvat oavt myös aika hauskoja. Pohjoisen murteista myös tykkään kovasti, niitä kun on niin helppo ymmärtää. Se on kuin suomalainen puhuisi norjaa. Työkaverilleni, joka on kotoisin Sogndalenin suunnalta, joudun joskus puhelimessa sanomaan, että sano se norjaksi ;). Ja meitä sen saman kanssa naurattaa, kun meille puhutaan usein selkeästi kirjakielellä eikä murteella, ettei meillä vahingossakaan jäisi jotain ymmärtämättä.

    Monilla murteen puhuminen on kovin syvällä ja sitä on vaikea muuttaa yleiskieleksi. Minusta se on myös osa ihmisen identiteettiä. Miksi sitä pitäisi muuttaakaan miksikään muuksi.

    Nykyisin murteella puhuminen on sallitumpaa kuin aikaisemmin esim televisiossa.

    Eläköön kaikki Norjan murteet! (Vaikka välistä onkin vaikeaa ymmärtää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, eläköön murteet! Ja kuten mainitsin, nämä eri murteet on tosi kivoja! En kyllä vielä osaa sanoa, kuka on mistäkin. No, pohjoisen murteen tunnistan ja osaan sanoa, jos on länsirannikon suunnalta... ja sitten saatan tunnistaa, että joku puhuu ihan samalla tavalla kuin joku toinen tietämäni henkilö, vaikka en tiedäkään mistä ovat kotoisin. Mutta siitä se lähtee.

      Mutta norjan kielen oppimisen tämä kyllä tekee huomattavasti haasteellisemmaksi.

      Poista
  3. Ennen Norjaan muuttoa odottelin kerran miestäni jossain puistonpenkillä ja joku vähän vanhempi nainen ryhtyi juttelemaan minulle. Siihen aikaan en ymmärtänyt norjaa oikeastaan yhtään, mutta jostakin syystä tämän naisen puheesta ymmärsin suurimman osan. Mies sitten aikanaan saapui paikalle ja kysyi, olinko muka ymmärtänyt sitä naista, joka puhui hänen mukaansa jotain norjalaisillekin hankalasti ymmärrettävää murretta. En enää muista, minkä alueen murteesta oli kyse. Jotkut murteet ilmeisesti vain sopivat korvaan, eikä sillä välttämättä ole mitään yhteyttä siihen, mitä norjalaiset ajattelevat ko. murteen selkeydestä tai hankaluudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama juttu ekassa työpaikassa :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!