perjantai 7. joulukuuta 2012

Kissa ja Tonttu

.
Ivar halusi taas mennä pihalle toteamaan, että siellä on kylmä. Mutta kiitos Ivarille sinnikkyydestä! Voi jos olisin voinut jakaa tuon tähtitaivaan kanssanne! Kuu piileksi vielä vuoren takana, joten tähdet näkyivät tosi kirkkaina. Tai ehkä te katsoittekin sitä, samaa taivasta, mutta jossain toisaalla? Voisin vannoa, että Ivarkin istui ihmettelemässä öistä taivaankantta, ja ehkä se juuri siksi halusi mennä tuonne pakkaseen ja viimaan. Edes hetkeksi, koska tiesi, että tuo hetki on arvokas. 
 
Otava. Orionin vyö. Pohjan tähti. Plejadit. Linnunrata ja paljon, paljon muita, joille minulla ei ole nimiä, vaikka niin haluaisin tietää. Ihminen kun olen, niin kaikki pitäisi tietää ja nimetä. Voisikohan sitä vain tyytyä ihmettelemään tuota kauneutta ja suuruutta, nimistä viis? Eipä taida Ivarkaan miettiä tähtien nimiä. Mutta eläimet ovatkin meitä viisaampia, vaikka me ihan muuta kuvitellaan.


Pihapiiri on tällä hetkellä kuin suoraan Viktor Rydbergin laulusta "Tonttu". Tiedättehän? "Pakkasyö on ja leiskuen pohja loimujaan viskoo, kansa kartanon hiljaisen yösydän untaan kiskoo...". Tuo laulu olisi voitu kirjoittaa tästä pihapiiristä... Pääskysen pesät ja poissa olevat asukkaansa. Kesäisistä lehdoista uneksivat lehmät. Metsän takana kuohuva koski. Kaikki. Sanat koko lauluun ja tontuista vähän enemmänkin löydät täältä


Tonttua en pihalla nähnyt. Taisin olla itse ainoa, joka muistuttaa etäisesti tonttua - minulla kun on nykyään aina sellaisen kokovillainen tonttupuku päälläni....tuolla ulkona untuvatakin alla tosin. Täällä pakkanen ja viima meinaa nimittäin hiipiä myös ovista ja ikkunoista sisään. Luotan kuitenkin siihen, että tähän aikaan yöstä ei tule enää yllätysvieraita :). Tämä puku on tummanvihreä, mutta olen hankkinut myös punaisen, joka odottaa paketissa joulua. Olen nimittäin huomannut, että täällä on turha koreilla vaatteilla. Käytännöllisyys on se, joka sanelee vaatetuksen, ja norjalaisittain se tarkoittaa villaa alla ja yllä. Ei mitään keinokuituja...


Ja vaikka en nyt nähnyt tonttua, se ei tarkoita, etteikö tuolla Tonttu asuisi. Tietenkin tällaisessa pihassa asuu Tonttu tai norjalaisittain Nisse. Ja nyt joulun alla täällä liikkuu taatusti myös niitä jouluisia tonttuja. Vähän tarkkailemassa näin joulun alla, vaikka hyvin kilttejä lapsia tässä pihapiirissä asuu. Ajattelin viedä tälle meidän omalle Tontullemme kuitenkin jouluna lautasellisen puuroa tuonne vanhan tallin ovelle, kuten hyviin norjalaisiin tapoihin kuuluu. Ehkä me tässä pikku hiljaa pääsemme tutustumaankin ja vaihtamaan muutaman sanasen. Ajan kulusta ja muusta.

 Latoon parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa;
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan.

  Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee...

4 kommenttia:

  1. Onnea onnea uudelle blogille! Olipa mukavaa, että aloitit blogin!!!

    Paljon kiitoksia kommentistasi blogissani. Kyllä minä sen julkaisin. Oli mukavaa kuulla, että blogistani on ollut jollekin hyötyäkin :).

    Justiinsa tulin töistä, mutta lueskelen tarkemmin blogiasi ihan pian :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Vuoden verran tätä suunnittelin, mutta ehkä vasta nyt aika oli kypsä...

      Poista
  2. Tervetuloa norjansuomalaisten bloggarien seuraan! Lisäänpä tämän saman tien lukulistalleni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli! Meitä alkaa ollakin jo aika monta norjansuomalaista bloggaria? Olen lukenut sinunkin blogia säännöllisesti ja tykännyt tosi paljon. Kiva, että on eri tyylisiä blogeja, jokaisella oman näköisensä. Ja olen seuraillut oikeastaan lähes kaikkia norjansuomalaisten blogeja. Netti yhteydet vaan tökki kun yritin teitä lisäillä blogiluettelooni, niin jäi homma vielä kesken... Olen tällaisen mobiiliyhteyden varassa toistaiseksi ja se nyt ei ole ihan paras mahdollinen täällä vuorten keskellä...

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!