maanantai 17. joulukuuta 2012

Sydämenvaltaajat

Kuten jo mainitsin, pakkaset ovat tältä erää ohi ja tilalle on tullut lumi. Sitä onkin pyryttänyt nyt varmaan yli puoli metriä ja uutta tulee parhaillaankin taivaan täydeltä. Mutta olen onnellinen, että välillä on leutoa. Täällä on ollut niin kylmä monta viikkoa, ja nyt viimeisen viikon olin vielä sairaana, että en ole oikein päässyt kunnolla ulos pitkään aikaan. Mutta tänään lähdin lopultakin vähän ulkoilemaan.

 

Naapuritilalla asuu kuusi hevosta. Ja jokunen ihminen. Kaikki ystäviäni, jotka olivat osaltaan syynä, että alunperinkään tulin tänne. Silloin ensimmäisellä kerrallahan tulin tänne nimenomaan ratsastamaan. Sen jälkeen ollaan tehty monta reissua tuolla vuorilla varmajalkaisten, luotettavien ja ystävällisten dølehevosten selässä.


Hevoset asuvat pihatossa ja ovat näin talvisin tosi villejä ilmestyksiä harjoissa roikkuvine jääpuikkoineen. Kun ratsastaa näillä vahvoilla, alkukantaisilla hevosilla lumisessa, hiljaisessa metsässä tai lumisella pellolla kahden korpin leikkiessä pään yläpuolella, on helppo liukua ajassa taaksepäin aivan eri aikaan. Ne ovat olleet taianomaisia hetkiä yhteisellä matkallamme.


Nämä hevoset elävät tiiviissä laumassa suurella laitumella, eikä niillä ratsasteta suinkaan joka päivä, ei edes joka viikko, mutta ne ovat uskomattoman ystävällisiä ja ihmisrakkaita. Aikaisemmin oli vaikea kuvitella, että seisoisin täysin tyynenä, luottavaisena ja pelottomana laitumella kuuden suuren hevosen ottaessa lähikontaktia ja puhallellessa korvaani. Mutta nämä hevoset ovat opettaneet minua luottamaan. Luottamaan itseeni ja luottamaan niihin.


Mutta valitettavasti emme elä paratiisissa täälläkään. Tänne muuton jälkeen tilan isäntäparin tiet ovat eronneet ja tilalla laiduntaa nyt kuusi ihmisten parisuhdekiemuroiden jalkoihin jäänyttä hevosta. Hevosia, joiden perustarpeista pidetään kyllä huolta, mutta jotka ovat usein vailla tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa huomiota. Olen itse yrittänyt tehdä osani, mutta pelkään, että jos annan tälle asialle pikkusormeni, niin se tulee viemään paljon enemmänkin. Vastuu, vaikka moraalinenkin, tuntuu kovin suurelta.
 
Mutta aika näyttää. Tänään kuitenkin vietin ystävieni kanssa pikkujouluja. Kuivaa leipää ja porkkanoita. Joululauluja ja rapsutuksia. Puhaltelua ja pussailua. Jokainen hevonen olisi halunnut tulla ihmisen kaipuussa syliini ja sylini tuntui kovin pieneltä. Ystäväni Juni, Tinden, Knekten, Blesen, Elvira ja Stine ovat livahtaneet sydämeeni, eiväkä suostu sieltä enää poistumaan. Minkä menivätkään tekemään, mokomat!
 
 
 

9 kommenttia:

  1. Ihanan lumisia kuvia :) Ja ymmärrän oikein hyvin, miten nuo hevoset ovat vieneet sydämesi, vaikken itse hevosihmisiä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta täällä tosiaan nyt riittää - toivotaan, että pysyy edes vähän pakkasen puolella, ettei muutu loskaksi. Joulutunnelma ei tule olemaan ainakaan maisemista kiinni :)

      Poista
  2. Oletko sinä ollut kauan hevosihminen? Ajattelin, että olitko sinä ratsastanut paljon ennen ratsastusreissu tänne?

    Meillähän on nyt yksi hepo ja minä olen yrittänyt opetella tulla tutuksi noiden isojen eläinten kanssa. Olen jo paljon rohkeampi nyt. Mutta olisi mukava joskus lähteä jonnekin ratsastusleirille, jossa opetettaisiin ihan alusta alkaen kuinka hevosta hoidetaan ja ratsastusta oppisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut elämäni ensimmäisellä ratsastuskurssilla varmaankin 6-vuotiaana, mutta mikään erityisen taitava ratsastaja en ole - pikemminkin sellainen ratsastelija. Välillä on ollut vuosien taukoja, mutta jotenkin veri on aina vetänyt takaisin. Nykyään se on lähinnä maastossa ratsastelua ja jos minulta kysytään, niin leppoisaa menoa. Tosin aina ei kysytä :). Ainakin Suomessa taitaa olla jo yli puolet ratsastajista tällaisia "tätiratsastajia" ja aikuisten alkeiskursseista ja -leireistäkin on tarjontaa, mutta en tiedä miten Norjassa? Mutta hurauta joskus tänne, niin pidän pienen "alkeiskurssin". Tai minä voin hurauttaa sinne. Kyllä minäkin sellaisia perusalkeita osaan opettaa :). Mutta ehkä odotetaan kevättä?

      Poista
    2. Juu, ihanaa! Katsotaan nyt milloin saataisiin jotain aikaiseksi. Maija tyttäreni olisi kanssa innostunut. Jospa tehdäänkin diili ja me ostetaan sulta vähän ratsastustaitoja. Ollaan yhteydessä :).

      Poista
    3. Hinnasta päästään kyllä ihan varmasti sopimukseen :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja harmi, että omistajien tiet ovat eronneet ja nyt hepat ovat vähän hunningolla. Onneksi niillä on sinut. Hevoset ovat ihania. juuri sain kutsun ystävältäni. To menemme ratsastamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niin superkivoja hevosia, että harkitsin jo jossain välissä tarjoutuvani ostamaan ne. Kuusi hevosta tuosta vain. Siinä sitä olisi sukulaisilla ihmettelemistä :D

      Poista
    2. Niin ja vielä. Vaikka osaankin ratsastaa, koen, että minulla ei ole riittäviä "hevosmietaitoja" - aikaisemmin olen käynyt pääasiassa ratsastustalleilla ratsastamassa ja siellä ollaan aina vähän valmiin päällä. Toisaalta ystäväni "hevosnainen" totesi, että ei se mitään avaruustiedettä ole! :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!