tiistai 11. joulukuuta 2012

Florence Nightingale - palkinto menee...

Lyhyt välipostaus täältä ikävän ja sitkeän vatsaflunssan kourista. Olin totaalisen vuodepotilaana lähes kaksi vuorokautta, mutta sinä aikana tämä henkilökohtainen hoitajani ei väistynyt viereltäni hetkeksikään:).


9-vuotias ragdoll Ines.
 
Ines makaa tyynyn vieressä, välillä se käy tarkistamassa hengitykseni ja jatkaa sitten valvomistaan. Jos käännän kylkeä, Ines hyppää ylitseni maatakseen taas kasvojeni lähellä. Kun kävin hakemassa keittiöstä vettä tai keittämässä teetä, Ines juoksi pikaisesti syömään, palatakseen sitten vartiointipaikalleen. Luulen, että se ei paljon nukkunutkaan tuon kahden vuorokauden aikana - ainakin se oli aina hereillä kun itse havahduin horroksestani.
 
Mutta se on superhoivaaja, on sitten kyse kissakavereista tai ihmiskavereista. Varsinainen Florence Nightingale lempeine katseineen. Sankarikissa-ainesta.

Nyt olen jo toipumaan päin ja Ines vetelee hyvin ansaittuja uniaan tulen loimussa takan edessä olevassa korituolissa - lempipaikassaan.
 
ps. tälle viikolle on luvattu poikkeuksellisen paljon tähdenlentoja. Ajattelin kirjoittaa listan toivomuksia ja lähteä tuonne pihalle toivomaan. Jos en vielä tänä iltana jaksa, niin sitten huomenna. Tänne on luvattu tähtikirkkaita öitä.

2 kommenttia:

  1. Ai sielläkin on tätä tautia liikkeellä. Meillä on kanssa ollut. Oikein tyypillistä joulun alla... Mutta onpas sinulla siellä ihana hoitaja ja niin lempeäkatseinen :).

    Tähdenlentoja! Olisikin monta toivomusta esitettävänä. Täytyypä olla tarkkana polttopuunhakureissulla.

    Paranemista toipilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sunnuntaina tämä iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä ole muuten vieläkään ihan ohi. Sellainen pieni kuvottava olo koko ajan, vaikka olen jo syönyt lähes normaalisti. No, kahvi ei mene vieläkään. Mutta kyllä se tästä:) Tulipahan nukuttua....ja tarkan katseen alla:)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!