sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ensimmäinen tunnustukseni!


Sain ensimmäisen tunnustukseni Tuulalta tuosta naapurikylästä ja voi kuinka tämä lämmitti mieltäni! En kyllä odottanut tällaisia tunnustuksia vielä pitkään aikaan - olenhan niin alussa tässä bloggailun ihmeellisessä maailmassa.
 
Tuulan turinat - blogilla on sydämessäni ihan erityinen paikka. Kun kävin läpi tätä omaa Norjaan muutto-prosessia, törmäsin sattumalta Tuulan blogiin ja sain uskoa siihen, että on ihan mahdollista muuttaa Norjaan ja asua näin maalla. Ja Tuula sattuu asumaan vielä tuossa suhteellisen lähellä.
 
Rehellisyyden nimissä on todettava, että koko tämä blogimaailma on minulle aika uusi. En ole aikaisemmin seurannut säännöllisesti oikein mitään blogeja - ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa. Mutta tuon Tuulan blogin kautta löysin linkkejä muiden norjansuomalaisten pitämiin blogeihin ja niitä olen kyllä seurannut suht säännöllisesti - ovat olleet tässä elämäntilanteessa tärkeää vertaistukea. Meitä bloggaavia norjansuomalaisia onkin melkoinen määrä ja vaikka lähes kaikkia olen lukenut, en voi kaikkia mainita, mutta tässä muutama tärkeä:

1. Helin Norjalainen päiväkirja  on vähän asiapitoisempaa, mutta ei ryppyotsaista pohdintaa norjalaisuudesta suomalaisen silmin katsottuna. Tosi mielenkiintoisia postauksia.

2. Kalamuija ja lappilifestyle elämänmakuinen ja rehellisen tuntuinen blogi tuolta ihan toisesta päästä Norjaa, tosi pohjoisesta. Jos on Suomi pitkä maa, niin Norja se vasta pitkä onkin! Olen tuolla pohjoisessa käynyt joskus itsekin ja tiedän, että luonto jäämeren rannalla on hyvin erilainen kuin täällä, mutta niin hieno!

3. Pennin ajatuksia kiva blogi länsirannikolta napapiirin pohjoispuolelta tämäkin. Aah, mitä maisemia!

4. Living in Odda vähän uudempi tuttavuus minulle, mutta mielenkiinnolla olen lukenut länsirannikon tapahtumia.

5. Ensilunta myös vähän uudempi tuttavuus mutta mielenkiintoinen seurattava tämäkin.

Ja "säännöthän" tässä tunnustuksessa on seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi sinulle hienon tunustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempi-blogille ja kerro heille siitä kommenteilla.
3. Kopioi post it - lapun kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempiblogisi jakaa sen eteenpäin.

Mutta jokainen jaksamisensa mukaan! Tässä on yllättävän paljon hommaa tässäkin, mutta verkostoituminen on tosi tärkeää jos haluaa saada lukijoita blogilleen. Ja onhan se mukavampi kirjoitella kun joku lukee juttujasi - ei tarvitse tyhjyyteen huudella :)

ps. Täällä kovat pakkaset on ainakin toistaiseksi ohi ja se sitten tarkoitti lunta - paljon lunta. Meille tehtiin tänään ihan oma ja privaatti hiihtolatu, joka lähtisi nyt tuosta omilta portailta.... pitäiskö ostaa sukset?  Lumikengät ostan ainakin, mutta ehkä suksetkin....
Meillä oli tänään hevosten kanssa pienimutoinen julebord. Syötävänä oli kuivaa leipää ja porkkanoita ja siten vähän laulettiin joululauluja ja pussailtiin:). Mutta siitä enemmän huomenna. Tämä oli nyt tämän päivän postaus ja lähden just kohta synttäreille...
 
Hyvää kolmatta adventtia! Viikon kuluttua alkaa Joulu!

11 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta;) Ai hoitoalalla sinäkin. Mutta ihanaa, että saat pitää sapattia ja pussailla heppoja:) Se jos jokin on ihanaa. Otan haasteen vastaan.. katsotaan koska ehdin vastaamaan siihen. Se on aina haastavinta valita ne 5 seuraavaa. ps. osta ihmeessä sukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vatsaa sitten kun ehdit, ihan rauhassa... tuohon meni yllättävän paljon aikaa. Mutta mukavalta tällainen tunnustus kyllä tuntui:) Joo ne sukset... hiihtämisestä on vaan tullut sellainen tekniikkalaji, eikä isä ole enää suksia voitelemassa :( (siitä on a i k a monta vuotta, kun olen viimeksi hiihtänyt). Toisaalta eiköhän vuokraisännät hoitaisi suksienkin voitelun, kun kaikki muukin tuntuu kuuluvan sopimukseen :D. Ja tekivät siis ihan oman ladunkin moottorikelkalla, joten ei voi hankalia matkoja valittaa...

      Poista
  2. Kiitos! Katsotaan, ehdinkö vastata haasteeseen ennen joulua vai vasta kun juhlastressin huippu on ohitettu ;) Minäkin suosittelen suksien ostoa. Valdres on sen verran sisämaassa, että teillä varmaan lunta riittää pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rauhassa - ei paineita:). Kyllä kai sitä pitäisi opetella jotenkin "hyödyntämään" tätä talvea, kun täällä hankien keskellä asuu. Ne lumikengät tosin kiinnostaisi vielä enemmän - mutta kyllä suksetkin. En minä hiihtämistä mitenkään inhoa - siitä on vaan aika kauan...

      Poista
  3. Kiitoksia tunnustuksesta :)

    Itsellekin norjansuomalaisten blogit ovat olleet yllättävä henkinen kannatin, kun on huomannut, että samoja asioita monet muutkin kummastelevat. Lisäksi niistä on saanut kivoja pikkuvinkkejä Norjaan ja norjalaisuuteen liittyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mitä sitä tehtiin ennen nettiä ja blogeja? Soitettiin suurlähetystöön? :D

      Poista
  4. Olipa ihanaa, että vastasit tähän. Näin löysin yhden uuden Norjan suomalaisen bloginkin! Ja ennen kaikkea tulin onnelliseksi siitä, että blogistani on ollut jollekin iloa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina taipumusta vähätellä omia tekemisiämme ja sanomisiamme. Me kaikki olemme "enkeleitä" toisillemme - usein ihan tietämättämme. Joku pieni sana tai hymy (tai blogikirjoitus) oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa voi muuttaa jonkun ihmisen koko elämän. Joku onkin sanonut, että ne "oikeat" enkelit käyttävät meitä välikappaleinaan: laittavat sanoja suuhumme tai lähettävät meidät johonkin tiettyyn paikkaan juuri tietyllä hetkellä... ken tietää?

      Poista
  5. Ihanaa kerrontaa! Olen löytänyt myötäsi monta muutakin blogia jota aion seurata :D jostain kun keksin sen ajan. Onneksi on kirjanmerkki keksitty niin eivät mene hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on täynnä mielenkiintoisia blogeja ja mukavaa luettavaa, mutta aika on rajallinen... Kaikkea ei ehdi, vaikka kuinka haluaisi :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!