torstai 13. joulukuuta 2012

Dolce far niente, suloinen joutilaisuus

Ystäväni valitti, että on tylsää. Toipilas, joka on sairauslomalla. Mieleltään jo virkeä, mutta keho ei vielä jaksa. Tiedättehän tunteen? Itsekin olin eilen siinä samassa pisteessä oman pikkutautini jälkeen. Lähes terve, mutta en kuitenkaan jaksanut paljon muuta kuin joutilaisuutta. Enkä olisi jaksanut varsinkaan sitä usean päivän sairastamisen jälkeen.


Touhusin mitä jaksoin ja mitä oli pakko. Hain puita liiteristä ja siivosin allaskaapin hiirien pelossa. Lähes joka talosta kun kuuluu nyt juttuja sisälle ilmestyneistä hiiristä, enkä ihan luota näihin kahteen hiirenpyydystäjääni. Saattaisivat saada hiiren kiinni, mutta tuskin hengiltä, ja olisiko mitään karmivampaa ajatusta? En ainakaan halua houkutella noita pikku hiippareita leivänmuruilla.


Jäin kuitenkin miettimään: minkälaista ylellisyyttä onkaan se, että on tylsää? Kuinka paljon maailmasta löytyy ihmisiä jotka olisivat kiitollisia edes yhdestä "tylsästä" päivästä tai muutamasta tylsästä hetkestä. Ihmisiä, jotka elävät pelossa ja taistelevat hengestään joka ainoa päivä. Ja kuinka omakin elämämme voi muuttua hetkessä vähemmän tylsäksi, mutta ikävällä tavalla. Se on niin kovin pienestä kiinni.


Olemme ehkä etuoikeutettuja, mutta ei näistä tylsistä päivistä tai tylsistä hetkistä pidä syyllisyyttä tuntea. Kiitollisuutta niistä kuitenkin kannattaa tuntea.  Ja opetella kääntämään tylsyys mielessään suloiseksi joutilaisuudeksi. Hetkiksi, jolloin on aikaa pysähtyä itsensä äärelle, kuunnella mielensä hiljaisia kuiskauksia, tuntea hengitys. Havaita kaikki pieni kauneus ympärillään, takkatuli, koivuhalkojen tuohen vaaleus, kissan kehräys. Sellaisissa hetkissä ei ole mitään turhaa. Ne ovat arvokkaita hetkiä, joka ikinen, ja niistä pitäisi yrittää ottaa kaikki irti ja nauttia. Ne ovat ainakin yhtä arvokkaita kuin ne touhukkaat, toimeliaat ja aikaansaavat hetket. Myös näin joulun alla.

4 kommenttia:

  1. Miten viisaasti puhutkaan, Hanne, ja juuri noita joutilaita hetkiä meidän aikuisten tulisi kunnioittaa lastenkin kasvussa ehkä siten aikusenakin löytäisimme niistä lähteen omaan sisimpäämme.
    Kiitos, Hanne!

    Kauniin talvisesta Helsingistä!
    Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että edelleen ihannoidaan kiirettä. Ja kuitenkin ne on ne tauot, jotka ovat ihan yhtä tärkeitä, jos ei tärkeämpiäkin. Niin hengityksessä, musiikissa kuin elämässäkin. Mukavaa, että sielläkin on talvista!

      Poista
  2. Ai niin, millä pidät nuo uunin lasiluukut noin puhtaina??
    :) Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. melkein joka kerta ennen tulen laittamista pyyhkäisen nuo lasit kostealla keittiösienellä ja talouspaperilla. Ei kai siihen mitään muutakaan vaihtoehtoa ole... Ja jos sitä ei tee aika usein, niin sitten saakin jo hinkata. Näin pääsee helpolla ja on mukava, kun liekit näkyy lasin läpi. Kyllä nuo lasit nokeentuu, varsinkin jos on just liiteristä haettuja vähän pintakosteita puita. Sitten jos on oikein kuivia koivuhalkoja, niin pääsee helpommalla, olen huomannut. Mutta kun mulla ei ole oikein puunsäilytystilaa täällä sisällä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!